Mukana asiakkaan tapahtumassa

DNA_Header_Blogi

Yli 500 DNA Kaupan työntekijää kokoontui inspiroitumaan lauantaina 5.5 saman katon alle. Jyväskylän Paviljongissa järjestetyissä DNA Expoissa kumppanit kouluttivat uutuustuotteita ja myyjät saivat testata tuotteita mielinmäärin. Noin puolet kävijöistä saapuivat DNAn puhelinpalvelukeskuksista ja loput myymälöiden puolelta. Barona Salesin henkilökunta sai aitiopaikalta aistia tätä DNAn sisäistä koulutuspäivää ja tavata myös Baronan kautta työskenteleviä DNAlaisia. Expojen teemana oli "Las Vegas". 


Tapahtuman alkajaisiksi myyjät jaettiin ryhmiin ja tarkoituksena oli kiertää kaikki kumppaneiden eri osastot. Jo ensimmäisten koulutusten aikana minua yllätti sisältöjen syvyys ja laajuus, sillä myyjiä koulutettiin perinpohjin. Brändien omilla osastoilla tapahtuneet puolen tunnin tietoiskut sisälsivät uskomattoman tarkkaa tuotetietoa ja olivat mielestäni äärimmäisen hyvin järjestetty.

Paviljongin käytävällä tapasin DNAn myymälämyynnistä vastaavan johtajan Jussi Harjusen. Hän kertoi DNA Expojen kasvaneen vuosi vuodelta, jota myös tapahtumassa juontajana toiminut DNA Kaupan kehityspäällikkö Christer Törnqvist avauspuheessaan nosti esille. DNAn tuttuihin väreihin sommistautunut ja teemankin mukaisesti kitaraa soittava Christer ei voinut jäädä päivän aikana keneltäkään huomaamatta. 
 
"Soittamani Elviksen biisi kertoo meille myyjän työstä, mitä me kaikki arjessamme teemme."
 

uusia tuotteita myyntisalkkuun - puhelimet etunenässä

Lähdin myyjien mukana kierrokselle ja ensimmäisenä pysähdyimme Nokian osastolle. Silmiini osui tuttu keltainen banaanin näköinen kapistus, joka osoittautui Nokian uusvanhaksi 8110 puhelimeksi. Tämä puhelin ristittiin aikoinaan "banaanipuhelimeksi" ja nyt se teki paluuta markkinoille. 

"Ensimmäinen 8110-malli ilmeistyi markkinoille jo vuonna 1996." 

Nokian naapurista Samsungilta kuului kovaa pauketta. Osastolla testattiin Galaxy S9 - puhelimen kameraa. Samsungin henkilökunta näytti yhdessä Extreme Duudsoneiden kanssa kuinka kameralla pystyi kuvaamaan vaikka hidastettuna ilmapallojen puhkaisuja, saippuakuplien puhaltamista ja rumpujen hakkaamista. Puhelimen kamera osoittautui oivaksi myös hämärässä kuvaamiseen, kun sammutimme salin valot.

Dna_Samsung_osasto

 

Matkapuhelinvalmistajien joukosta piipahdin vielä Huawein ja Sonyn osastolla. Huawein huoneessa oli Expojen teeman mukaisesti täydellisesti rakennettu. Las Vegas - teema näkyi osastolla mm. pelipöytien muodossa, minkä ympärille istahdimme pelaamaan ja kouluttautumaan. Huawein osastolta pystyi toteamaan sen, että pelillistäminen oli tehokas tapa opettaa. 

"Ottakaa pelikortit tästä mukaan työhönne. Saatte niistä nopeasti vastauksia asiakkaalle, sillä ne sisältävät tuotetietoutta."

Huawein tuotteista esillä olivat esimerkiksi P20 Pro ja P20 Lite. Ensinnä mainitun puhelimen paras ominaisuus oli tekoälyn ohjaama kamera, joka auttoi tunnistamaan kuvauskohteen ja mukauttamaan asetukset juuri siihen sopiviksi. Tekoäly myös auttoi käyttäjää rajaamaan akun käyttöä eikä toisessa mallissa eli P20 Litessä tarvinut akun lataamista tuntia pidempää odotella.

"Sonyn osastolla oli pieni elokuvateatteri ja trampoliini. Niistä tykättiin paljon, sillä yllätykset eri osastoilla pitivät valppaana." 

 

Ohjelmassa oli aikaa tavata työkavereita

Baronan roolina tapahtumassa oli nähdä omia DNAlla työskenteleviä työntekijöitä ja esitellä mm. Fuengirolan palvelukeskuksen mahdollisuuksia. Rekrytoijat Joni Virolainen ja Julia Harjula jututtivat messukävijöitä "Renkaan heitto"-pelin tiimellyksessä. He kertoivat DNAlaisille mahdollisuudesta muuttaa oman työn kanssa Espanjaan

"Meillä on Espanjassa noin 30 hengen tiimi ja työ on samaa mitä teemme Suomessakin. Sinne lähteminen on tehty helpoksi."

 

Ulkomaille tai Suomeen - tule DNA:lle! 


Miten se expojen viihdepuoli? Tai turvallisuus?

Puhelinvalmistajien lisäksi viihde oli läsnä messuilla. Viihdetuotteet kuuluivat yhtälailla DNAn myymälöissä myytäviin tuotteisiin. Esiin nousivat esimerkiksi paljon urheilua näyttävät palvelut kuten Viasat ja C More. Juuri parhaillaan käynnistyneet jääkiekon MM-kilpailut olivat C Moren lippulaiva ja moni kertoikin katsovansa Leijona-matsit sen kautta. 

"DNAn työntekijöillä oli pitkin päivää mahdollisuus pelata eri osastojen aktiviteetteja ja voittaa itselleen palkintoja."

Eritoten viihdetuotteiden osastoilla henkilökunnat heittäytyivät ohjelmaansa täydellä sydämellä. Minua jäi harmittamaan oma laiha tulos Viasatin osaston tarkkuustestissä. Siinä potkittiin tarrapalloja isoon pisteytettyyn maaliin. Viihteen jatkumona toimi myös DNA Expojen iltaosuus, joka huhujen mukaan jatkui ohjelmallaan pitkälle yöhön.

Viihteen vastapainona toimi jossain määrin tietoturvallisuus ja virustorjunta. Siitä osasta huolehti F-Secure, joka tunnettiin parhaiten virustorjuntaohjelmista. Jussi Koskinen ja Anssi Korpilaakso kertoivat F-Securen tärkeimmästä tehtävästä eli yritysten tietoturvan parantamisesta, mutta valottivat myyjille myös uusia tuotteita, kuten lapsilukkoa.

"Lasten laitteiden käyttöä voidaan hallita tai rajoittaa helposti etänä lapsilukon avulla."

 

Maanantaina muistamme ainakin nämä

Koska uutta asiaa ja informaatio tuli päivän aikana niin paljon, kyselin kävijöiltä mitkä olivat oikeastaan ne tärkeimmät asiat mitä DNA Expoista piti muistaa? Toiset sanoivat käytännön koulutuksen tuovan uutta vipinää myyntityöhön, sillä myyjät osasivat nimetä tuotteita mitä myös asiakkaat halusivat ja kyselivät. Tällöin koulutuksissa osattiin keskittyä varsinkin kysyttyjen tuotteiden opiskeluun. 

Useiden messukävijän suusta kuulin sen, että Expojen tärkeä anti oli myös siinä, että niiden välityksellä hahmotimme konkreettisesti ympäriltä löytyvien työkavereiden määrän. Monesti meistä tuntuu siltä, että omaa työtä tehdään yksin tai vain omalla paikkakunnalla oman tiimin kanssa.

Rovaniemen DNAn puhelinpalvelukeskuksessa työskentelevä Paulus Lehtola kertoi oppineensa parhaiten pelillistämisen ja osittaisen viihteen avulla. Hän oli huomannut kumppaneiden ohjelmien kehittyneen enemmän ja enemmän interaktiiviseen suuntaan - koulumaisten luentojen sijaan.

"Huumori, hauskuus ja yhdessäolo ovat tämän tapahtuman tärkeitä elementtejä."

Päivän lopuksi jututin DNA puhelinpalvelukeskuksen Etelä-ja Länsi-Suomen aluepäällikkö Harri Paanalaa; Päivän aikana tuli todella paljon tavaraa ja jokainen joutui varmasti pitämään itsensä hereillä. Se mikä luontaisesti yksittäistä myyjää kiinnostaa, jää ehkä hänelle parhaiten mieleen tästä seitsemän tunnin ryppäästä. Kokonaisuudessa tapahtuma oli erittäin tehokas!

Barona Sales kiittää alla olevan kuvan mukaisesti kutsusta #DNAExpo2018 - tapahtumaan!

31543012_10155473719892078_1967520910525071360_n

Tilaa seuraavatkin tarinat tai tapahtumat suoraan meiliisi tästä:

Tilaa blogikooste täältä!

Aiheet: MyyntiMyyntityöVideot

Uusimmat kirjoitukset

Aihealueet

Toimialat

Tilaa blogikooste täältä!