Verkkokaupoille Amazon-luokan uudistus – ”Aika nostaa palvelutasoa”

Samuli Laukka 13.2.2021

Avialogis mahdollistaa asioita, joita odotetaan vain Amazonilta ja muilta suuremman luokan jättiläisiltä. –Olli Nieminen

Verkkokaupan ei tarvitse olla kooltaan kuin Amazon pystyäkseen tarjoamaan yhtä hyvän kokemuksen. Myös pieni verkkokauppa voi olla nopea, tehokas ja edullinen.

Verkkokaupan menestys tiivistyy sisäänostamisessa ja asiakastoimituksissa onnistumiseen. Varsinaista verkkokaupan toiminnan ydintä on sisäänostaminen, jolla varmistetaan, että myytävää on saatavilla oikeaan aikaan ja että tuotteet on mahdollista hinnoitella kilpailukykyisesti.

Kilpailukyky edellyttää kuitenkin myös tehokkuutta tuotteiden varastoinnissa sekä tilausten käsittelyssä ja toimituksissa, jotta logistiikassa ei hukata resursseja, paisuteta kustannuksia ja menetetä hinnoittelun pelivaraa.

Onneksi logistiikka on verkkokaupalle toiminnan osa, johon kauppias voi löytää kumppanin.

– Oikein suunniteltuna ja toteutettuna logistiikan kumppanuus on verkkokauppiaalle kullanarvoinen asia, sillä kunnollisessa kumppanuudessa kummankin osapuolen onnistuminen riippuu samoista asioista, sanoo Baronan varastopalveluiden palvelujohtaja Olli Nieminen.

Koolla ei ole väliä – hyödyt sekä suurille että pienille

Baronan varastopalvelut toimivat kumppanina jo useille verkkokaupoille, joiden varastointi, keräily, pakkaus, lähetys ja toimitus on Baronan vastuulla. Se ei kuitenkaan näy verkkokauppojen asiakkaille, jotka asioivat saumattomasti kaupan omalla verkkosivustolla ja oman asiakaspalvelun kanssa.

– Järjestelmien yhteispeli on kumppanuuden kulmakiviä, ja sitä kannattaa jokaisen verkkokaupan vaatia kumppaniltaan. Kun varastonhallintajärjestelmä on suunniteltu oikein, se pystyy ottamaan vastaan tietoa monenlaisista lähteistä, jotta kumppanin kanssa toimiminen ei ole este kaupan omalle järjestelmäkehitykselle, Olli Nieminen kertoo.

Verkkokaupan koolle ja liikevaihdolle ei ole vaatimuksia, sillä toimiva ja molemmille osapuolille hedelmällinen kumppanuus voidaan rakentaa myös pienen kaupan kanssa. Silloinkin kumppanin varastonhallintajärjestelmä mukautuu verkkokaupan olemassa oleviin toimintatapoihin.

– Meillä on asiakkaita, joilla on varastossa 10–20 lavallista tavaraa, ja myös heille pystymme olemaan luotettava, läpinäkyvä, kustannustehokas ja kilpailukyvyn mahdollistava kumppani.

Uusi logistiikkakeskus ensi vuonna – Avialogiksessa huikea potentiaali palvelutason parantamiseen

Baronan logistiikkapalvelut ottavat suuren harppauksen ensi vuonna, kun Kehä III:n varrelle Vantaan Viinikkalaan rakentuva logistiikkakeskus Avialogis avataan. Avialogiksesta tulee Baronan logistiikan päämaja, joka tarjoaa kaikenkokoisille asiakkaille mahdollisuuden kehittää toimintaansa ja vastata 2020-luvun vaatimuksiin.

– Nyt on aika nostaa palvelutasoa, ja se koskee niin meitä kuin Avialogikseen tulevia asiakkaitamme. Esimerkiksi verkkokauppiaille Avialogis mahdollistaa sellaisia asioita, joita yleensä odotetaan vain Amazonilta ja muilta suuremman luokan jättiläisiltä, Baronan palvelujohtaja Olli Nieminen sanoo.

Avialogiksessa varastoaan pitävä verkkokauppa pystyy lupaamaan asiakkailleen, että ostettu tavara on noudettavissa 15 minuutin päästä palvelutiskiltä tai toimitettavissa pääkaupunkiseudun palvelualueella kotiovelle kahdessa tunnissa.

Avialogiksessa pystytään myös kokoamaan ja kitittämään tuotteita, tarpeen vaatiessa vaikka sähköstaattisia purkauksia varten ESD-suojatuissa tiloissa.

– Palvelutasoomme on luvassa ensi vuonna kunnon loikka, ja se sama loikka on tarjolla asiakkaillemme, joille tarjoutuu valmiit puitteet kehittää omaa palveluaan todella kustannustehokkaasti avoimen, läpinäkyvän, analysoivan ja aina parantavan kumppanin kanssa, Olli Nieminen lupaa.

Tutustu Avialogikseen

Lue lisää varasto­palveluista