Kun tavallinen varasto ei riitä – ”Tätä on odotettu vain tehtailta”

Samuli Laukka 17.3.2021

Nykyaikainen varasto ei ole vain varasto vaan parhaimmillaan kuin pieni tehdas. –Olli Nieminen

Mitä voi logistiikan toimitusputken optimoinnissa tehdä, kun tavallinen varastoinnin, keräilyn ja pakkaamisen yhdistelmä ei riitä? Voiko varastopalvelut hankkia kumppanilta, jos keräilyn jälkeen tarvitaankin esimerkiksi kokoonpanoa, kitittämistä tai ohjelmistojen esiasennuksia?

Kyllä voi.

– Nykyaikainen varasto ei ole vain varasto vaan parhaimmillaan kuin pieni tehdas, joka pystyy palvelemaan hyvin monenlaisissa tarpeissa mukautuvasti ja kustannustehokkaasti, kertoo Baronan varastopalveluiden palvelujohtaja Olli Nieminen.

Palveleminen onnistuu, jos tilat sen mahdollistavat ja henkilökunnan osaaminen on kunnossa. Kumppania etsivän yrityksen kannattaakin vaihtoehtoja vertaillessaan kiinnittää huomiota molempiin: miten tilat vastaavat tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa ja miten kumppani varmistaa, että työn tekee aina koulutuksen saanut ja ammattitaitoinen työntekijä.

– Ajan tasalla olevan kumppanin kanssa kumpikaan näistä ei ole ongelma, sillä ne ovat niitä tekijöitä, joiden varaan varastopalveluita tarjoavan yrityksen oma kilpailukyky rakentuu. Oikean kumppanin kanssa asiakas saa erinomaisen palvelutason joustavasti muuttuvin kustannuksin, Nieminen sanoo. 

Mahdollisuudet moneen – myös ESD-suojaukseen

Baronalla asiakkaita palvellaan jo monenlaisissa varaston lisäpalveluissa myyntitelineiden kokoonpanosta lattiamassojen sävytykseen. Myös esimerkiksi tuotteiden kititykset, tarroitukset ja jopa erilaisten ohjelmistojen esiasennukset saadaan onnistumaan joustavasti osana varaston perustöitä.

– Henkilöstön ammattitaito on Baronan ydinosaamista kaikilla toimialoillamme, eikä varastopalvelut tee siinä poikkeusta. Koulutamme henkilökuntaamme jatkuvasti asiakkaidemme tarpeiden mukaan, ja pystymme luomaan prosessit tehokkaalle työnteolle myös lisäpalveluihin, sanoo palvelujohtaja Olli Nieminen.

Vuonna 2022 avautuvan Baronan uuden logistiikkakeskuksen, Avialogiksen, myötä lisäpalveluiden mahdollisuudet ovat parantumassa entisestään. Avialogiksessa Barona voi palvella esimerkiksi ESD-suojausta vaativissa töissä turvassa sähköstaattisilta purkauksilta.

– Aiemmin tätä on odotettu vain tehtailta, mutta Avialogikseen rakennamme puitteet, jotka voivat mahdollistaa vaativia erityistehtäviä muun varastotoiminnan ohella. Esimerkiksi vaikkapa elektroniikan käsittelyyn Avialogis avaa asiakkaillemme uudenlaisen mahdollisuuden tehostaa omaa logistiikkaansa.

Varastokumppanin avulla enemmän pelivaraa – eroon kiinteistä kustannuksista

Mukautuvan varastokumppanin kanssa yrityksen toimintaan saa entistä enemmän pelivaraa, kun yhä useampia tehtäviä saa siirrettyä kiinteistä kustannuksista muuttuviin – ja kaikesta on mahdollista saada tarkka raportointi. Hyvän kumppanin kanssa toimiessa omaa budjettia pystyy ennakoimaan tarkasti tilauskannan vaihtelun mukaan varastopalveluiden skaalautuessa samalla saumattomasti.

Lisäksi voi olla varma, että kovimpaankaan kysyntäpiikkiin vastaaminen ei jää kiinni varastosta tai sen henkilökunnasta.

– Tässä olemme olleet vahvoja jo ennestään, ja Avialogiksen kanssa tulemme entistä vahvemmiksi. Näemme, että tulevaisuuden varastoratkaisujen pitää antaa asiakkaille aikaa keskittyä oman liiketoimintansa kehittämisen kannalta oleellisimpiin asioihin, ja meidän tehtävämme on luoda sille puitteet olemalla luotettava kumppani yhä erilaisemmissa tarpeissa. Siksi Barona ja Avialogis on luotettava valinta niin nyt kuin 2030-luvulla, palvelujohtaja Nieminen lupaa.

Lue myös: Verkkokaupoille tarjolla Amazon-luokan uudistus – ”Nyt on aika nostaa palvelutasoa” »

Tutustu Avialogikseen

Lue lisää varasto­palveluista