Uutta osaamista Suomeen? Näin se onnistuu

Marina Velikova 8.6.2021

Ilman sopivia osaajia monet innovaatiot ja kehittämishankkeet jäävät toteutumatta. –Marina Velikova

Osaamisen puute on koko ajan kasvava ongelma monilla eri aloilla, ja aihe puhuttaa paitsi yrityksissä, myös yhteiskunnallisella tasolla. Erityisesti erityisosaamista vaadittavissa työtehtävissä, tekijöistä on runsaasti pulaa Suomessa.

llman sopivia osaajia monet innovaatiot ja kehittämishankkeet jäävät toteutumatta, ja vaikutukset suomalaiseen elinkeinoelämään ja yhteiskuntaan ovat merkittäviä.

Suomen potentiaalia ei vielä osata hyödyntää

Maailman laajin työvoiman liikkuvuutta selvittävä tutkimus Decoding Global Talent kertoo, että Suomi ja muut Pohjoismaat eivät mahdu kansainvälisten asiantuntijoiden toivemaiden kärkijoukkoon, vaikka yleisesti ottaen pohjoismaalaista elintapaa usein muualla maailmassa ihaillaankin. TOP5-maat ovat Kanada, Yhdysvallat, Australia, Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta.

Joillakin potentiaalisilla työntekijäehdokkailla on Suomea kohtaan ennakkoluuloja liittyen kalliisiin elinkustannuksiin, korkeisiin veroihin ja huonoon säähän. Huonoa mainetta isompi ongelma on kuitenkin maineen puute: Suomella on erittäin heikko globaali näkyvyys, ja Suomen työnantajabrändi laahaa monia muita maita ankarasti perässä.

Tämä näkyy paitsi rekrytointivaikeuksina, myös ulkomaalaisten opiskelijoiden ja ulkomaalaisten kokonaismääränä  sekä suurten ulkomaisten investointien puutteena. Ulkomaalaisia opiskelijoita ei osata Suoemssa vielä hyödyntää oikein ja mahdollisuuksien puutuessa monet lähtevät tutkinnon suoritettuaan muualle töihin.

Suomella myös vetovoimatekijöitä

Suomen hallitus käynnisti jo vuonna 2017 Talent Boost -ohjelman, jonka tavoitteena on nostaa Suomen houkuttelevuus osaajille ja heidän perheilleen uudelle tasolle.

Ohjelman tavoitteet ovat:

  1. Suomi on kansainvälisesti houkutteleva paikka työskennellä, opiskella, tutkia ja investoida.
  2. Työnantajat osaavat ja haluavat rekrytoida kansainvälisiä osaajia.
  3. Kansainvälisten osaajien asiantuntemus vahvistaa suomalaisten yritysten ja organisaatioiden kansainvälistymistä ja uudistumista.

Talent Boostin kaltaisten aloitteiden lisäksi aktiivisuutta vaaditaan myös yrityksiltä itseltään. Suomeen houkuttelevia tekijöitä ovat laadukas ja edullinen ammatillinen koulutus, hyvä koulutusjärjestelmä, vastuunjako yrityksissä, puhdas luonto, kansalaisoikeudet, turvallisuus ja tasa-arvo.

Suomessa työn ja vapaa-ajan välisen suhteen koetaan olevan parempi kuin monissa muissa maissa, ja Suomi pystyy tarjoamaan myös rekryttävien perheille monipuolisesta koulutus-, ura- ja harrastusmahdollisuuksia. Näitä kannattaa rohkeasti tuoda esille, kun rekrytointeja lähdetään tekemään ulkomailta.

Suomen asemaa houkuttelevana maana on myös, hieman yllättäen, nostanut koronapandemia, jonka vaikutukset ovat jääneet Suomessa muuhun maailmaan verraten pieniksi. Myös luonnon ja luonnossa liikkumisen arvostus on jatkuvassa kasvussa, mikä yhä edelleen lisää Suomen houkuttelevuutta.

Hyvin hoidettu relokaatio kansainvälisen rekrytoinnin avuksi

Vaikka konkreettisia tekoja Suomen houkuttelevuuden parantamiseksi onkin tehty, faktaa on, että suomalaiset yritykset lähtevät osaamisen houkuttelussa liikkeelle takamatkalta. Lisäksi oikeiden kykyjen löytäminen ja houkutteleminen on vain puolet työstä. Varsinaisen tuoton saaminen investoinnille edellyttää, että rekrytoitu osaaja pysyy yrityksen sisällä riittävän kauan edistääkseen yrityksen menestystä.

Yhä isompaan rooliin nousee se, miten hyvin työntekijä perheineen kokee integroituneensa uuteen maahan ja uuteen työhön. Kysymykset työelämän vastaanottavuudesta ja monimuotoisuudesta nousevat tärkeiksi teemoiksi, kansainvälisen osaajan puolison pyrkiessä Suomen työmarkkinoille.

Usein työnhakijat eivät edes harkitse työtä ulkomailla, jos muuttoon ei tarjota tukea. Silloin kehiin astuu relokaatiopalvelu, joka pitää huolen, että kaikki työntekijän Suomeen saapumiseen ja kotoutumiseen liittyvät asiat hoituvat sujuvasti – sekä työnantajalle että työntekijälle. Baronan relokaatiopalveluista vastaa Finland Relocation Services kolmenkymmenen vuoden kokemuksella.

Onnistunut relokaatio ei vain tee asioita työntekijän puolesta vaan opastaa ja ohjaa, jolloin suomalaisen yhteiskunnan käytännöt tulevat tutuksi uudessa kotimaassa. Asiantunteva relokaatiopalvelu on todellinen kilpailuvaltti, kun kansainvälisistä osaajista kilpaillaan, ja heitä houkutellaan muuttamaan Suomeen.

Ulkomaalaisen työntekijän palkkaamisella on monia kiistämättömiä hyötyjä: uudet näkökulmat ja ajatusmallit, kansainvälisen yrityksen maine, työyhteisön diversiteetin kasvu ja ennen kaikkea tarvitun osaamisen hankinta. Ethän sinä jää lähtötelineisiin uuden osaamisen hankinnan kanssa?