Nuorten loistava osaaminen menee hukkaan, jos töitä ja tukea ei anneta

Nuorten loistava osaaminen menee hukkaan, jos töitä ja tukea ei anneta

Nuorten mielenterveysongelmat puhututtavat yrityksiä. YTHS:n mukaan jopa 37% naisopiskelijoilla ja 22% miesopiskelijoilla esiintyy jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia. Miten voisimme tukea nuoria, jotta kasvaminen ja työelämään siirtyminen sujuisi ongelmitta?

 

Anu_Suutela-Vuorinen3.jpgKeski-ikäisyyteen havahtuu yllättäen. Olen lapsuudenperheeni nuorimmainen ja ehkä siksi kokenut itseni aina nuoreksi. Viime aikoina omaan ikään on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota, kun ystävät alkavat täyttää 50 vuotta, vaikka tuntuvatkin vielä niin nuorilta.

Ensimmäisen kerran heräsin siihen, että uusi sukupolvi todellakin tulee työmarkkinoille, kun osallistuin vapaehtoisena mentorointiohjelmaan pari vuotta sitten. Sain mentoroitavakseni fiksun valmistumisvaiheessa olevan opiskelijan, joka oli syntynyt samana vuonna, jona olin itse aloittanut yliopisto-opinnot. Alussa jännitin, löytyykö meiltä mitään yhteistä, mutta nopeasti huomasin, että samat asiat, jotka huolestuttivat minun sukupolveani 90-luvun laman aikana, huolestuttavat näitä tämän päivän nuoria: Kuinka pärjään työmarkkinoilla? Mistä saan sen ensimmäisen työpaikan? Miten tiedän miten työpaikalla pitää käyttäytyä päästäkseni sellaisiin töihin, joista haaveilen? Mikä se minun haaveeni olikaan ja mitä sitten, kun selkeää haavetta ei ole?

Ymmärsin mentoroinnin aikana, että nuorilla on eri valmiudet työelämään, kuin minun sukupolvellani aikoinaan. Uudella sukupolvella on osaamista, joista me saatoimme vain haaveilla. Koulu ja globaali maailma on valmentanut heistä esiintymiskykyisiä, kielitaitoisia, keskustelevia ja diginatiiveja. Voisi olettaa, että tämä toisi heille mukanaan varmuutta, mutta maailma on muuttunut samalla kilpailullisempaan suuntaan. Paineet olla täydellinen tulevat jo varhain.

 

Lisää työkokemusta 

Se, mikä kuitenkin erottaa uuden sukupolven omastani, on kokemus työelämästä. Vielä 90-luvulla nuoret menivät kesätöihin viimeistään 16-vuotiaana. Kauppaan pääsi kassalle ja sairaalaan siivoamaan vaikka täysi-ikäisyyteen oli vielä aikaa. Lähes kaikki oman ikäiseni ihmiset ovat jossain vaiheessa tienanneet rahaa mansikkamaalla: tämä on lähes sukupolvikokemus.

Tämän päivän nuoret saavat usein ensimmäisen kosketuksen työelämään vasta 18-vuotiaana. Onko tämä kaikilta osin mietitty ratkaisu? Ymmärrän, että nuoren perehdyttämisessä töihin on iso vastuu ja se vaatii aikaa työpaikoilla. Pitäisi kuitenkin miettiä, mitä työmarkkinat menettävät, jos niinä vuosina, kun nuoret omaksuvat perustaitoja elämää varten, jää kokonaan työelämäkokemus saamatta? Nuorena omaksutusta työnteon mallista hyötyisi varmasti sekä nuoret että työnantajat.

Paljon puhutaan siitä, että nuoret eivät sitoudu enää samalla tavalla työnantajaan kuin aikaisemmat sukupolvet. Kyselyjen mukaan nuoret hakevat työstä merkityksellisyyttä ja sitoutuvat enemmänkin työn sisältöön ja yhteisöön, kuin työnantajaan. Eikö tämä ole ihan luonnollista?

"Onko loppujen lopuksi edeltävät sukupolvetkaan sitoutuneet työnantajaan, vai ovatko he sitoutuneet työyhteisöön?"

Miten sitten työelämän pitäisi muuttua, jotta myös tuleva sukupolvi, jolla ei ole muistikuvaa siitä, kun New Yorkin kaksoistornit kaatuivat, tulee työmarkkinoille? Työelämä muuttuu tällä hetkellä sellaista vauhtia, että tämä voi olla jopa absurdi kysymys.

Jos rakentaisimmekin työpaikoilla yhteisöä, jossa olisi kiva tehdä töitä, niin emmekö me kaikki viihtyisi siellä paremmin?Vaikka turha ”pönötys” on suomalaisilta työpaikoilta vähentynyt työurani aikana, kyllä kulttuurimme voisi sisältää enemmän työniloa. Ehkä ” otsa hiessä sinun on leipäsi ansaittava” -mentaliteetti on jo vanhentunut ja työelämään voisi tuoda lisää hauskuutta ja yhteisöllisyyttä.

 

Ratkaisevat sanat

Uskoisin, että mentoroitavani sai jotain yhteisistä keskusteluistamme. Ainakin hän löysi työpaikan heti valmistuttuaan. Se mitä hänelle osasin ehkä antaa, oli ajatus siitä, että  "hyvät ihmiset löytävät paikkansa" ja  "elämä useimmiten kantaa", "Jos joku juttu ei onnistu, löytyy kulman takaa toinen."

Kilpailullisessa maailmassa se, että joku kertoo sinulle, että olet riittävän hyvä, voi olla ratkaisevaa. Voisitko sinä olla jollekin se, joka sanoo nuorelle: ”Usko itseesi, sinä riität”? Ehkä se osaltaan vähentäisi nuorten pelkoja työelämää kohtaan. Ja se jos joku rakentaisi yhteisöllisyyttä ja toisi ehkä merkityksellisyyttä työelämään.

Teksti on vieraskynäkirjoitus. Anu Suutela-Vuorinen on Keskinäisen Työeläkevakuutusyhtiö Elon Työhyvinvointijohtaja. 

Ilmoittaudu myös erittäin ajankohtaiseen webinaariin, jossa keskustelemme mitä voimme tehdä eri ryhmien työllistyvyyden parantamiseksi.

New call-to-action

 

Aiheet: TyöhyvinvointiHR

Uusimmat kirjoitukset

Aihealueet

Toimialat

New call-to-action