Mitä on suorahaku ja milloin siitä on hyötyä?

Pietari Salmi 18.10.2021

Suorahaku, eli headhunting, on tunnistetun osaajatarpeen täyttämistä proaktiivisesti markkinatilanne huomioiden. Suorahakua tehdään ilman avointa työpaikkailmoitusta, jolloin rekrytoija on suoraan yhteydessä potentiaalisiin työntekijöihin.

Suorahakua on yleisesti pidetty johto- ja päällikkötason tehtävien rekrytointeihin soveltuvana, mutta yhä enenevissä määrin suorahakua käytetään myös asiantuntija- ja suorittavan tason tehtävien rekrytointeihin.

Suorahaku onkin yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana nopeasti. Esimerkiksi taloushallinnon eri rooleissa suorahaun osuus rekrytoinneissa on viisinkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Kasvu on ollut räjähdysmäistä, mikä kertoo osaltaan tiettyjen alojen osaajamarkkinasta tällä hetkellä.

Milloin käyttää suorahakua

Suorahaku on erittäin tehokas rekrytoinnin keino ja sen käyttö on yleistynyt useilla aloilla. Usein suorahakua käytetään tilanteissa, joissa:

  1. Aktiivisia työnhakijoita ei ole markkinoilla vaan tekijöitä pitää kosiskella vaihtamaan työpaikkaa.
  2. Haettavaan rooliin tarvitaan todella spesifiä osaamista, jota osaajamarkkinassa on vähän.
  3. Kun työnantaja on tuntemattomampi tai esimerkiksi startup, mikä vaatii enemmän myyntityötä potentiaalisille työntekijöille.

Suorahaku on tehokkain rekrytoinnin muoto silloin, kun täytettävä rooli on määritelty hyvin tarkkaan ja se vaatii tiettyä osaamista. Avoimeen työpaikkailmoitukseen tulee aina laajalla skaalalla hakijoita, joka on hyvä asia silloin, kun tehtävää ei ole ennalta määritelty kovin tarkkaan tai siinä on joustoa.

Suorahaussa osumatarkkuus on poikkeuksetta hyvä ja prosessi on tehokas, kun haastatteluun päätyvät vain ne henkilöt, joilla on haluttua osaamista. Suorahakua pidetäänkin usein ainoana vaihtoehtona, kun markkina tunnetaan hyvin ja tiedetään, että avoimen ilmoituksen kautta hyviä hakijoita ei tule.

Suorahaku vai hybridihaku

Suorahaun kohdalla usein harmitellaan, kun työpaikkailmoituksen kautta saatava näkyvyys jää puuttumaan. Joskus se on kuitenkin myös tietoinen valinta. Suorahakuun turvaudutaan nimittäin myös silloin, kun yritys ei suoranaisesti halua tuoda ilmi rekrytoivansa.

Syitä tähän voi olla monia: Joskus sama tehtävä on ollut lyhyen ajan sisällä useamman kerran auki, joka voi herättää erityisesti aktiivisten työnhakijoiden huomion ja ihmetyksen. Toisinaan taas syy voi olla puhtaasti kilpailullinen. Kilpailijoille ei haluta näyttää, että rekrytoidaan jotain todella tarkkaa osaamista, mikä voi paljastaa yrityksen kehityksen suunnan.

Toisinaan suorahaku ja avoin työpaikkailmoitus kulkevat rinta rinnan. Usein hybridihaku tai yhdistelmähaku tulee kyseeseen silloin, kun rekrytointi halutaan aloittaa avoimella työpaikkailmoituksella tunnustellakseen osaajamarkkinan tilannetta. Suorahaku voidaan aktivoida nopeasti ja joustavasti tukemaan avointa ilmoittelua, jos se koetaankin tarpeelliseksi.

Suorahakua voi joskus myös helpottaa se, että suorahaun kautta haaviin jäänyt henkilö on jo sattunut näkemään avoimena olevan mielenkiintoisen työtehtävän. Rekrytoijan myyntityö helpottuu, jos potentiaalisella henkilöllä on jo alustavaa kiinnostusta tehtävää kohtaan, vaikka hän ei aktiivinen työnhakija olisikaan.

Suorahaun sudenkuopat

Suorahaku on pitkälti myyntityötä, jonka voi tehdä hyvin tai huonosti. Suorahaku on kylmäsoittelua potentiaalisille työntekijöille, jotka eivät lähtökohtaisesti ole vaihtamassa työpaikkaa. Kiinnostuksen herättäminen ja ajatusten suuntaaminen työpaikan vaihtoon vaativat hyviä argumentteja, joita peräämmekin asiakkailtamme usein.

Ennen ensimmäistäkään yhteydenottoa pitää olla selvillä, millä tekijöillä työtä lähdetään tarjoamaan. Mitkä ovat niitä houkuttavuustekijöitä, joilla saamme lähtökohtaisesti nykyiseen työhönsä tyytyväisen työntekijän edes harkitsemaan työpaikan vaihtoa. Myyntityö onkin suorahaun tärkein osuus, jossa koko prosessin onnistuminen mitataan.

Onneksi suorahakuakaan ei tarvitse joka kerralla aloittaa nollasta. Vuosien varrella verkostoja syntyy, joita hyödynnämme työssämme jatkuvasti. Kun rekrytointeja tehdään eri aloille tuhansia vuosittain, syntyy meillä myös todella laaja osaajakanta, josta haarukoimme osaajia asiakkaidemme avoimiin tehtäviin.

Lue lisää Baronan ratkaisuista