IT-alan osaajamarkkina nyt ja tulevaisuudessa

it-osaajamarkkina-nyt-ja-huomenna (1)

IT-osaajamarkkinan tilasta Suomessa on puhuttu jo pitkään. Tällä hetkellä pelkästään ICT-alan yrityksissä työskentelee lähes 110 000 henkilöä ja tämän lisäksi muut toimialat työllistävät IT-alan osaajia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2018 ICT-alalla työskentelevien määrä kasvoi peräti 6 prosenttia, ja tällä hetkellä töitä löytyisi heti jopa 10 000 ohjelmistokehittäjälle (Ficom). Alan yritykset ovat kovassa kasvussa maailmantalouden epävarmuudesta huolimatta, ja kasvun esteenä on useimmiten juurikin osaavan työvoiman löytäminen.

Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset ry (TIVIA ry) arvioi, että osaajapulan kustannukset kansantaloudelle voivat pahimmillaan olla 3–4 miljardia euroa joka vuosi. Osaajapula vaikuttaa myös ulkomailta tuleviin investointeihin, sillä työvoiman huono saatavuus ei houkuta alan suuria pelureita laajentamaan liiketoimintojaan Suomeen.


Miltä osaajamarkkina näyttää suomessa?

Suomessa koulutetaan ICT-alalle hieman yli 1600 henkilöä vuodessa. Koulutus ei siis yksin riitä pelastamaan tilannetta, vaikka aloituspaikkojen määrä saataisiin tuplattua lähivuosien aikana (Nollaksi tai ykköseksi, EVA). Tilanteesta huolimatta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikoissa ei ole näkynyt suurta nousua. Lisäksi koulujen opetussuunnitelmat eivät ole pystyneet mukautumaan teknologioiden nopeaan kehitykseen.

Stackoverflown tutkimuksen mukaan kuitenkin ohjelmistokehittäjistä jopa 66 % on tyytyväisiä nykyiseen työhönsä ja heidän houkuttelu uusiin haasteisiin vaatii uudenlaista lähestymistapaa (Stackoverflow DEV Survey Nordics 2018). Samaan aikaan on hyvä todeta, että työnvälitystilastojen perusteella Suomessa oli vain 200 työtöntä ohjelmistokehittäjää joulukuussa 2018.

On siis selvää, että, pitkäaikaisen ratkaisun löytämiseksi on tärkeää huomioida myös kansainvälinen rekrytointi. Yritysten on suunnattava katsetta yhä enemmän Suomen ulkopuolelle. Etenkin eritasoiset asiantuntija- ja ohjelmistokehitysroolit ovat vaikeita täyttää pelkästään kotimaisella osaamisella.

 

Koko Euroopan digitalisoituessa myös kansainvälinen kilpailu IT-alan osaajista kovenee

Uusimpien tutkimusten mukaan ICT-alalle työllistyy Euroopassa jopa 670 000 uutta henkilöä vuoteen 2020 mennessä, mutta työpaikkoja olisi tarjolla vielä enemmän – lähes 700 000 ihmiselle. ICT-alan toimihenkilöiden määrä Euroopassa on kasvanut 36,1 % vuodesta 2007 vuoteen 2017. Kasvutahti tulee tulevaisuudessa kiihtymään, mikäli osaaajapula ei pysäytä kehitystä (Eurostats, 2018).

State of European Tech 2018 tutkimuksen mukaan ohjelmistokehittäjiä on koko Euroopan alueella noin 5,7 miljoonaa. Luku kasvaa lähes 200 000 henkilöllä vuodessa, mutta osaajatilanne on alueittain todella huolestuttava. Tällä hetkellä isoimmat osaajamarkkinat ovat Saksassa, Ranskassa sekä Britanniassa. Sen sijaan Euroopan reuna-alueet ovat tyhjenemässä, ellei uusia tekijöitä saada houkuteltua.

Miten teidän yrityksenne on valmistautunut kovenevaan kilpailuun IT-alan osaajista?
Voit lukea meidän vinkit uusimmasta oppaastamme, jonka voit ladata alta.

Tarvitsetko apua IT-rekrytoinnin läpiviennissä tai herättääkö hakijamarkkinointi kysymyksiä? Tähän oppaaseen olemme keränneet vuosien aikana oppimamme asiat IT-alan rekrytoinnista sekä konkreettiset vinkit ja toimenpiteet, joiden avulla helpotat oikean osaajan löytymistä. 

Vinkkejä IT-rekrytointiin

 

Aiheet: Tulevaisuuden työITOsaajapula