Juuri se itselle oikea työ löytyy usein sattumalta

Juuri se itselle oikea työ löytyy usein sattumalta

Tutut, ystävät ja sukulaiset kysyvät minulta usein: ”Milloin menet oikeisiin töihin / oman alan töihin?” Mitä mieltä te olette, voiko diplomi-insinööri tehdä uskottavasti rekrytointia vai pitäisikö homma jättää kokonaan suosiolla tradenomeille tai psykologien hoidettavaksi?

Itse pidän työstäni todella paljon ja usein jopa mystisesti unohdan, että kyse on kuitenkin loppupeleissä työstä – eihän töissä pitäisi olla kivaa. Eihän?

 

MIKSI PYSYÄ VAIN OMALLA ALALLA?

Olen jo pitkään pohtinut miksi on itseisarvo, että työtä löytää koulutustaan vastaavalta alalta. Väitän, että merkittävä osa ammattikoululaisista ei loppupeleissä tiedä, mille alalle on hakemassa tai mihin siitä oikeasti työllistyy. Kuitenkin vastavalmistuneet toteavat: ”Haen oman alan töitä.” Eikä siinä ole mitään pahaa. Saa hakea, mutta mielestäni pitäisi ymmärtää myös katsoa hieman laajemmin, mitä se tarkoittaa ja osata jossain vaiheessa lopettaa hakeminen, jos kyseiseltä alalta ei vaan työtä löydy. Työkokemus on kuitenkin etenkin nuorelle ihmiselle todella arvokasta. Oli se sitten omalta alalta tai ei.

"Kun aloittaa jostain, voi päätyä sitten sinne ’omalle alalle.’"

 

Ja jos kaikki pysyvät vain tiukasti omalla alalla, kuka tekee työt, johon ei kouluteta suoraan ketään mistään koulusta? Kaikki työt on kuitenkin tehtävä. Ja parhaimmillaan sellainen työ voi olla todella monipuolista ja kiinnostavaa, esimerkkinä oma työni rekrytoijana.


HARVA TIETÄÄ, MITÄ URALTAAN HALUAA

Sama tietämättömyys, millaiseen työhön lopulta on menossa, pätee varmasti myös valmistuneisiin ja korkeakouluopiskelijoihin. Itse ainakin heitin aika arvalla, minkä opiskelupaikan laitoin lukion jälkeen ykköseksi. Tekniikanalat kiinnostivat, mutta sen suurempia intohimoja suuntaan tai toiseen ei ollut. Pääsin lukemaan konetekniikkaa. Olin iloinen, koska ei tarvinnut lähteä yliopistoon lukemaan fysiikkaa kuten isäni.

Otaniemessä kuitenkin pian tajusin, että minusta ei kyllä suunnittelijaa tule tai ainakaan se ei hirveästi kiinnosta. Päädyin perusopintojen jälkeen lukemaan pääaineenani tuotantotekniikkaa.

 

KESÄDUUNI VEIKIN VÄHÄN ISOMMIN

Sattumien kautta kuitenkin päädyin jo opiskeluaikana tekemään Baronalle rekrytointia. Noh kesäduuniksiajattelin. Homma veikin vähän isommin mennessään kuin oli tarkoitus.

"Lopulta tässä sitä ollaan: tekemässä tekniikan alan rekrytointeja valmistumisen jälkeenkin. Outoa eikö, kun äijällä on diplomi-insinöörin paperit."


Mutta miksi tekniikan alan rekrytointia ei mielletä oman alan työksi, mutta esimerkiksi tekniikan alan myyntityö mielletään? Kummassakaan päätyö ei ole usein tehdä mitään kauhean teknistä, mutta koulutuksesta on auttamattoman paljon apua. Työtehtäviä yhdistää sekin, että töitä tulee tehdä ihmisten kanssa. Minäkin vietän pääsääntöisesti työpäivästä suurimman osan puhelimessa asiakkaiden, työntekijöiden tai kollegoiden kanssa.

Koulutustaustani vuoksi tunnen hyvin tekniikan alaa, yrityksiä ja työtehtäviä. Minun on varmasti helpompi ymmärtää asiakkaita ja alalla työskenteleviä kun itselläni on samanlainen tausta. Pääsen koulutukseni ansiosta myös varmasti helpommin kiinni siihen, mitä rekrytoitavan työntekijän tulee työssään konkreettisesti tehdä ja osata. Erilaisten työympäristöjen haasteet ja vaatimukset ovat usein jo tiedossani ilman että asiakkaan tarvitsee selittää kaikkea alusta asti.

Voiko siis diplomi-insinööri tehdä uskottavasti jotain sosiaalista, kuten rekrytointia?

Saat seuraavankin tarinan suoraan sähköpostiisi tilatessasi blogikoosteemme. 

Tilaa blogikooste täältä!

Aiheet: RekrytointiTuotanto